Se päätteleminen

Päätteleminen on tuskaisaa hommaa. En vielä tunne ketään, joka olisi päättelemisestä innostunut. Ja tarkoitan siis näitä langanpäiden päättelemisiä, mitä väkisinkin tulee kutomuksiin ja virkkauksiin ja kaikkiin mihin lankaa nykerretään.

Käytän päättelemiseen parsinneulaa ja tietenkin saksia. Otan siitä aina urakan, kudon ison kasan valmiiksi ja sitten päättelen, kun valmiita töitä on kertynyt kunnon läjä. Joskus hamstrasin valmiita töitä suureen matkalaukkuun, sen päättelyurakan kesto oli noin 3 viikkoa.

Päättelemisen toinen puoli

Langanpätkiä tietenkin tulee hurja määrä. Enkä mitenkään pysty niitä pätkiä vain heittämään pois. Joskus keväisin olen laitellut niitä tarjolle lintujen pesäaineksiksi. Joskus olen täyttänyt niillä kissojen makuualustaa. Usein kuitenkin käytän niitä pätkiä ihan vain kudottujen kerrosten merkkaamiseen. Pujotan virkkuukoukulla langan muutaman silmukan läpi, teen solmun (kts. kuva alla) ja kun työ on valmis, leikkaan langat pois (ja laitan kissojen makuualustaan).

Kerrosten merkkaamiseen käytetty langanpätkiä

Teen paljon jämälangoista ja niistähän aina tulee päättelemistä. Mutta nyt on kyllä pakko moittia Novitaa. Ostin muutaman kerän mustaa 7 veljestä ja yhden kerän sisältä paljastui kaikenlaisia turauksia ja solmuja. En tietenkään tuollaisia kudo mihinkään työhön, pakko ne oli leikata pois. Lisää päättelemistä (huokaus).

Nyt olisi taas pikkuhiljaa päättelemisurakoinnin vuoro, mutta parsinneula onneksi hävisi jonnekin. En siis saa kuvaa päättelemisen vaiheista, mutta kunhan se neula löytyy...

Naistenpäivä

En ole koskaan viettänyt naistenpäivää. En vietä sitä tänäänkään. Mielestäni joka päivä on juhlan arvoinen.

 

Tai no, eilen tuntui siltä, että kävelin pettymyksestä toiseen. Koko päivän. Joskus vain on sellaisia päiviä.

Oikeastaan huomenna olisi juhlan paikka. Ei pelkästään vaan siksi, että on perjantai, vaan siksi, että olin ensimmäistä kertaa bändin kanssa keikalla tasan 17 vuotta sitten. Se kuulkaas oli jännittävää se. Ja todellakin, treenailimme ihan omaksi iloksemme yli 3 vuotta ennen sitä keikkaa. Nykyäänkin treenailemme vain omaksi iloksemme, keikkoja on erittäin harvoin.

Naistenpäivä siis. Ihan kiva, että sellainen on, en vain tiedä onko sillä mitään merkitystä.