Vaalentelin hiuksiani lähes 20 vuotta, sitten tein täyskäännöksen ja täräytin ne mustaksi. Se ei kuitenkaan ollut minun väri ja vaaleaankaan en halunnut sen vaivalloisuuden vuoksi palata, niinpä aloitin pitkän prosessin, kasvatin oman värin takaisin. Vaalennushan on todella rasittava käsittely hiuksille ja latvat olivat kyllä siinä kunnossa, etteivät ne enää olisi kestäneet yhtään vaalennuskäsittelyä.
Mustasta oman värin kasvatus ei ole mitään kaunista. Väkisinkin näyttää hieman kaljulta kun oma väri on latvaa vaaleampi. Onneksi löysin Biozellin color mask -suoravärit, josta löytyy myös musta väri. Sitä holvasin juurikasvuun joka pesun yhteydessä. On muuten aika suttaamista.
Tulos ei kuitenkaan riittänyt kovin pitkään. Niinpä päädyin tilaamaan Englannista värinpoiston, Colour b4:n, koska tätä ei Suomesta saa. Tässä ikävä puoli on karmea haju, mutta hiusten kunto tällä ei mene sellaiseksi, millaiseksi se menisi perinteisellä värinpoistolla. Tässä lainaus tuoteselosteesta Yhteishyvästä:
"Hiusten värjäyksessä etenkin kestoväreillä pienet värimolekyylit tunkeutuvat hiussuomujen sisälle. Kun ne reagoivat hapen tai vaikutinaineiden kanssa, värimolekyylit laajenevat ja jäävät loukkuun hiuksen sisälle.
Colour B4 -tuotteissa hyödynnetään kemiallista prosessia, jossa värimolekyylit pienennetään taas alkuperäiseen kokoonsa, ja väri voidaan yksinkertaisesti huuhdella pois hiuksista, koska kutistetut värimolekyylit mahtuvat taas ulos hiuksen sisältä.
Aktivointiaine ja värinpoistaja toimivat yhdessä värimolekyylien pienentäjinä, ja avainasemassa oleva huuhtelu sekä hoitoaine varmistavat, että värimolekyylit saadaan ulos hiuksesta, ja hiuksen Ph-arvo palautuu optimaaliseksi."
Tätä pitää huuhdella todella pitkään. 20 minuuttia ON pitkä aika ja se ei todellakaan riittänyt. Heti käsittelyn jälkeen näytti siltä, että palasin vaaleaan väriini, mutta vuorokauden kuluttua olin jälleen latvoista tumma. Tai no ehkä aavistuksen vaaleampi.
Värin poisteluun auttaa myös öljyhoito, mutta jämähtäneeseen väriin sekään ei enää tehoa. Askorbiinihappo (C-vitamiini) syväpuhdistavaan shampooseen sekoitettuna ja sen massan pito hiuksissa jonkun aikaa ennen huuhtelua, on myös tehokas konsti kestovärien haalisteluun. Kaikkea tuli testattua. Hunajat ja sitruunat skippasin.
Hius kasvaa noin sentin kuukaudessa, joten vuoden jälkeen päässäni roikkui tummahkot latvat reippaan 10 sentin vaaleammalla juurikasvulla. Koko prosessin ajan pidin hiuksiani jatkuvasti kiinni erilaisilla nutturoilla ja sykkyröillä. Kävin kampaajalla ottamassa vaaleahkoja raitoja ja leikkasin latvoja pois aina niin paljon, kuin sietokykyni kesti. Haluan pitkät hiukset ja lyhyisiin siirtyminen ei tuntunut hyvältä ratkaisulta.
Tummuus alkoi lopulta hellittää ja jossain vaiheessa huomasin, että latva onkin vaalea. Nyt on 3 ja puoli vuotta kasvattelua takana ja ainakin itsestä tuntuu että tämä väri on sittenkin se paras. Sen nimi on tietenkin pahvilaatikko.
Lopuksi kuva ovikameramme uumenista viime kesältä.



